English Svenska Puolustusvoimien etusivulle


JOHDANTO


STRATEGIAN PÄÄMÄÄRÄ JA TOTEUTTAMINEN


YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEÄT TOIMINNOT JA TAVOITETILAT



ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN



LIITTEET





 

JOHDANTO


Väestön, yhteiskunnan ja valtion turvallisuudesta huolehtiminen on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä. Kansallisen ja kansainvälisen keskinäisriippuvuuden ja samanaikaisen yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena Suomen turvallisuutta on tarkasteltava ja kehitettävä aiempaa kokonaisvaltaisemmin. Vuonna 2003 valtioneuvoston antama periaatepäätös yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta laadittiin sen vuoksi toimintokokonaisuuksien näkökulmasta. Tuo periaatepäätös on nyt tarkistettu vastaamaan lähivuosien arvioitua turvallisuusympäristömme kehitystä.

Eduskunnan vuonna 2004 käsittelemässä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa asetettiin Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan periaatteet, tavoitteet sekä toimeenpanon perusteet. Turvallisuus- ja puolustusasiain komitean tekemä tarkistustyö vuoden 2003 periaatepäätöksestä on osa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon toimeenpanoa.

Tarkistetussa periaatepäätöksessä on otettu huomioon lisääntyvän kansainvälistymisen sekä turvallisuusympäristön ja yhteiskunnan rakenteiden muutokset. Erityistä huomiota on kiinnitetty Euroopan unionin jäsenyyden vaikutuksiin. Kansainvälinen keskinäisriippuvuus sekä EU:n ja kansainvälisten järjestöjen kuten Naton toiminta ovat luoneet uusia yhteistoimintamuotoja, joilla myös suomalaisen yhteiskunnan kriisinkestokykyä voidaan parantaa. Muita tarkistustyön perusteita ovat olleet lainsäädäntömme muutokset, valtionhallinnon VALHA 2005 -valmiusharjoitus osaharjoituksineen sekä eri kriisien kokemuksista laaditut raportit. Tarkistustyössä on otettu huomioon myös vuoden 2003 periaatepäätöksen laatimista, sisältöä ja varautumistoiminnan tukemista käsittelevä arviointiraportti.

Periaatepäätöksellä yhtenäistetään ministeriöiden varautumista noudattaen valtioneuvoston ohjesäännön toimialajakoa ja yhteensovittamissään­nöksiä. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen perustuu normaaliolojen aikaisiin järjestelyihin. Ministeriöt sisällyttävät periaatepäätöksen edellyttämät toimenpiteet hallinnonalansa säännönmukaisiin toiminnan- ja talouden suunnittelu- ja toimeenpanoasiakirjoihin. Kukin ministeriö johtaa hallinnonalansa varautumista ja siihen liittyvää lainsäädännön kehittämistä. Tässä otetaan huomioon myös elinkeinoelämän ja kansalaisjärjestöjen toiminta.

Periaatepäätös on laadittu kaikissa tilanteissa turvattavien yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen näkökulmasta (kuva 1). Periaatepäätöksessä kuvataan elintärkeät toiminnot vaarantavat uhkamallit. Uhkamallien kuvauksiin sisältyy niihin kuuluvat keskeiset erityistilanteet. Jokaiselle erityistilanteelle on nimetty toimialajaon mukaisesti siihen varautumisesta ja tilanteen hallinnasta ensisijaisesti vastuussa oleva ministeriö, jota muut ministeriöt valmistautuvat tukemaan. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi ministeriöille on osoitettu turvallisuusympäristön vaatimusten mukaiset strategiset tehtävät.


Kuva 1: Elintärkeiden toimintojen turvaamisen periaate

Periaatepäätöksessä elintärkeille toiminnoille on määritetty tavoitetilat ja ministeriöille osoitetuille strategisille tehtäville ylläpito- ja kehittämistarpeet. Lisäksi periaatepäätökseen sisältyy kehittämisen painopistealueiden nimeäminen sekä seurannan ja valmiusharjoitusten järjestämisperiaatteet.

Kukin ministeriö ohjaa ja seuraa toimialallaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvien tehtävien toteuttamista ja näiden edellyttämän toimintakyvyn kehittämistä. Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea vastaa strategian yhteisestä seurannasta yhteistoiminnassa valmiuspäällikkökokouksen kanssa. Seuranta mahdollistaa strategian päivitystyön ja kokonaismaanpuolustukseen liittyvien kehittämistoimenpiteiden yhteensovittamisen sekä poliittisen johdon tietoisena pitämisen. Strategiaan perustuvan periaatepäätöksen seuraavasta tarkistamisesta päättää valtioneuvosto.

Tämä periaatepäätös korvaa valtioneuvoston 27.11.2003 antaman periaatepäätöksen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta.





© Copyright Puolustusvoimat, Försvarsmakten, the Finnish Defence Forces.