Toimivassa talousjärjestelmässä kansalaiset ja elinkeinoelämä pystyvät huolehtimaan perustarpeistaan. Myös valtio pystyy rahoittamaan toimintansa. Poikkeusoloissa viranomaisten on säädeltävä taloutta tavallista voimakkaammin kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Käytännössä se tapahtuu säätelemällä valtion tuloja ja menoja sekä sääntelemällä rahoitus- ja vakuutusmarkkinoita. Tarvittaessa työvoimaa ohjataan tilapäisesti esimerkiksi korjaamaan suuronnettomuuden seurauksia.
Viranomaisten vastuulla on varmistaa, että kuljetukset ja tietoliikenneyhteydet toimivat normaaliolojen lisäksi häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Myös energiaa, puhdasta vettä ja elintarvikkeita on oltava saatavilla kaikkina aikoina.
Kuva: © Lehtikuva Oy









